sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Mökki+ remontti=kaunis kammari

Keskiviikkona töiden jälkeen lähdimme taas koko perhe huristelemaan kohti Mäntyharjun mökkiä. Kun muu perhe keskittyi lähinnä nauttimaan joutenolostaan, oli itselläni ohjelmassa kammarin puolipaneelien maalausta, rikkaruohojen kitkemistä ja istutusten uudelleen mullattamista. Nurmikonkin pääsin ajelemaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. 

Remontin tekeminen ahtaissa tiloissa koko perheen läsnä ollessa, ei ole välttämättä se kaikista ideaalein tilanne johon itsensä haluaa laittaa. Mutta kun on kova kipinä tekemään jotain, niin silloin sitä vain sopeutuu tilanteeseen, niin itse kuin muu perhe. Oma perhe on onneksi jo niin tottunut siihen, että mutsi häärää koko ajan jotain, että ei ole enää moksiskaan meikäläisen projekteista. 

Parasta on kun oma tekemisen into tarttuu myös muihin. Omaa työtä tehdessä myös Maija intoutui lopulta maalaamaan ja oli suureksi avuksi koko homman etenemisessä. Vaikka remontti oli melko työläs, se sujui ilman sen suurempia kommelluksia tai hampaankiristelyjä. Ja lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Valkoiset puolipaneelit toivat kammariin lisää avaruutta ja valoisuutta ja koko huoneen ilme muuttui raikkaammaksi ja huolitellummaksi. 

Seuraavan kerran menemme mökille ehkä vasta juhannukseksi, joten aikaa uusien suunnitelmien ja projektien synnylle on siis runsaasti...ikkunoiden tiivistämistä ja kunnostamista tai saunan lattian maalaamista tai jotain ihan muuta...











Kuvia tuvasta.





Kuvia kammarista.




Ai miten niin tarvitsisimme lisää tilaa....(ks.postaus vierasmökki)

 

Lähes koko mökkeilyn ajan ripotti vähän vettä mutta lauantaina illansuussa saimme nauttia myös hieman auringon paisteesta ja kävimme lenkillä lähikoskella. 







Kotiin palattuamme tuntui, että kevät on taas edennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Neljän päivän poissaolon aikana omassa puutarhassani kun oli tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Kevät on kasvun ihmeellistä aikaa, joten ei muuta kuin siitä nauttimaan. Toivotankin kaikille hyvää alkavaa viikkoa!